Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen valikoidut kumppanit (37) käyttävät evästeitä ja käsittelevät henkilötietoja, kuten ...
On helppo yhtyä Kontiolahden kunnanjohtaja Jari Tuonosen uskomukseen siitä, että Kontiolahden menestys perustuu myös jatkossa ...
Jo viime vuoden puolella oli puheissa tehdä kantelu oikeuskanslerille epäoikeudenmukaisesta siirtymätasauksesta. Se kuitenkin ...
Joensuun kaupunki sulkee juhannuksena Enossa toimivan Ahotien ryhmäperhepäiväkodin ryhmistä toisen. Molemmissa ryhmissä on ...
Tutkimukseen perustuvien ravitsemussuositusten mukaan monipuolinen, kasvispainotteinen sekaruoka tarjoaa ihmiselle ja ...
Joensuun kaupungin päätös siirtää kaupungin palvelupiste alakylältä yläkylälle on otettu Enossa tuohtuneena vastaan.
Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen valikoidut kumppanit (37) käyttävät evästeitä ja käsittelevät henkilötietoja, kuten ...
Kontiolahden kunnan talousarvio vuodelle 2024 laadittiin alun perin 1,1, miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Vuoden aikana ...
Kontiolahdella oli helmikuun lopussa 750 työtöntä työnhakijaa, joista pitkäaikaistyöttömiä oli 241. Joensuussa työttömiä oli ...
Ennen toista maailmansotaa ja sen raunioihin syntyneet ovat olleet työvoimamme selkäranka. Heidän varassaan Suomi on ...
Suomen 4H-säätiö on myöntänyt tänä vuonna kaikkiaan 14 valtakunnallista stipendiä. Yksi 500 euron valtakunnallisen stipendin ...
Stadionin käyttökustannuksia: sähkö 135 000 euroa, kiinteistöhoito 60 000 euroa, ensilumenlatu 140 000 euroa, metsälatujen ...